Eilisen paaston jälkeen aamupaino 57,4 kg. Ihan hyvää kehitystähän tämä on, vaikka näennäisesti alkupaino oli vain reilun kilon enemmän, mutta enää mä en ole käynyt siellä yli kuudenkympin!

Eilen totesin, että kroppa alkaa tottua, siis fyysisesti. Ei tule enää niitä mahan murinoita, mitä oli varsinkin ekalla viikolla. Aika jännä juttu. Eilen huomasin sen tosi vahvasti, kun piti käydä kaupassa (yleensä paastopäivänä ei kannata käydä kaupassa aiheuttamassa mielihaluja). Mä en oikeastaan edes ajatellut koko asiaa siellä kaupassa kierrellessä, muuta kuin mietin mitä söisin tänään paastonjälkeisenä päivänä.

Henkinen tottuminen on tietysti asia erikseen, mutta kun tietää, että seuraavana päivänä saa syödä, niin aina sitä yhden päivän jaksaa. 

Seuraava paasto onkin hankalampi, kun meille on tulossa kahvittelija. Hän kuitenkin tietää paastosta, enkä halua muuttaa torstaita keskiviikkoon, joten yritetään selvitä :)